Keikkamuistelmat
Loppuvuodesta 2015, luettuani kaksiosaisen kirjasarjan ”Normikeikka”, tuli mieleen aloittaa oman keikkapäiväkirjan avaamisen. Monesti lukiessani kirjaa, ajattelin, että tuohan ON ihan sitä peruskeikkailua ja jo pelkästään omissa keikkakokemuksissa löytyy aika paljon erikoisempiakin käänteitä, joista melko helposti kirjottaisi samankaltaisen kirjasarjan. Ideana tarinoissa on siis se kun kaikki ei mennytkään niin kuin suunniteltiin. Nämä ovat satunnaisessa järjestyksessä, lähinnä nyt niin, mitä sattuu mieleen muistumaan. Mutta sen lupaan, että kyllä näitä riittää ja lisää tulee.
Seuraavaa tarinaa ovat saaneet kuulla kaikki kanssani samassa keikka-autossa istuneet, kun hauskojen sattumusten kirjoa ollaan vaihdeltu, mutta tällä tavoin yleisesti olen varonut tätä kertomasta, sillä asiakas, eli yleisön edustajahan, on aina lähtökohtaisesti oikeassa.
Reilu vuosi sitten sattui keikkauran ehkä yksi merkillisimmistä episodeista, joka oli myös elävä esimerkki keikkamuusikon kyykyttämisestä ja turhasta ongelmien järjestämisestä niin, että ongelma oli ongelma.
Trubaduurin työ on melko fyysistä huhkiessa lavalla ja imitoidessa koko bändiä, mutta myös psyykkistä huomion keskipisteenä ja täyden vastuun ottajana. Urheilusuorituksena noin neljä settiä päivässä alkaa olla semmonen ehdoton maksimi. Minulla henkilökohtaisesti on sellainen äänen laatu, että se on matala ja painavasti liikuteltava, mutta myös samalla kestävä. Olen laulanut kymmeniä ja taas kymmeniä keikkoja flunssassa, mutta ääni ei ole koskaan loppunut tai lähtenyt.
Kun en ole muistanut vielä mainita muistelmia tehdessäni, niin mainitsen nyt, että tarinat joita kerron eivät ole jättäneet traumaa tai henkilöt, jotka esiintyy tarinoissa, en muistele pahalla. Itseäni kokemukset lähinnä hymyilyttävät nykyään ja jos joku itsenä täältä tunnistaa, niin kaikella rakkaudella kirjoitan.
Pohjalaisesta vieraanvaraisuudesta olen kuullut muutamankin tarinan, etenkin ystävältä joka on töissä Seinäjoella, mutta itsekin olen saanut palan maistaa sitä. Muutama kesä sitten oltiin bändin kanssa menossa Lapualle juhannushääkeikalle.
Edellisestä keikkamuistelmasta tuli mieleen se aika ja ne keikat mitä Ketosen Laurin kanssa tehtiin. Pääsääntöisesti konsepti meni niin, että eka setti vedettiin bändin kanssa ilman Lauria ja toka setti sitten yhdessä kera Laurin. Se oli toimiva konsepti.
Toinen kokemus äänimiehen asiantuntijuudesta (viitaten osaan 13) liittyy omalle soittokeikalle samalle aikakaudelle.
Äänimies se on ihmisen paras ystävä.. Nuorena poikana tietysti oli helppo aina syyllistää äänimiestä tai äänentoistoa, jos keikka meni ontuen. Sittemmin viisastuneena on oppinut pitämään mölyt mahassa tai oppinut tarkastelemaan omaa osuuttaan asioissa..
El Duolle aktivisempien vuosien aikana ehti sattua ja tapahtua kaikenlaista.. Olimme matkalla Ranualle keikalle, mutta siinä Oulun kohdilla ajoimme vahingossa jonkun ratkaisevan risteyksen ohi.
Yleisestiottaen baarissa soitetaan noin klo 22 ja joskus jopa klo 21, tosin viimeaikoina ajat ovat vaihdelleet paljon ja kaikkia vaihtoehtoja on ollut klo 9:n ja 24:n välillä.