Yleisestiottaen baarissa soitetaan noin klo 22 ja joskus jopa klo 21, tosin viimeaikoina ajat ovat vaihdelleet paljon ja kaikkia vaihtoehtoja on ollut klo 9:n ja 24:n välillä.

Muutama vuosi sitten olimme saaneet ohjelmatoimistobuukkauksen helsinkiläisbaariin. Vahvistus oli tullut sähköpostilla, mutta en ollut lukenut sitä kovinkaan tarkasti. Moson kanssa oltiin menossa ja Moso oli kyllä kysynyt aloitusaikaa ja olin siihen vastannut ylimalkaisesti, että kaipa se joskus illalla on, normiaikaan. Keikkapäivänä noin klo 16 avasin kuitenkin saamani sähköpostin tarkastaakseni, että oliko jotain huomioitavaa keikalle ja olihan siellä: showtime klo 18!!

Aloin soittaa raivoisasti Mosolle, joko ei tietenkään ensimmäiseen kolmeen varttiin vastannut. Pakkailin samalla omia kamojani ja viimein Moso soitti takaisin sillä mielellä, että mitäs nyt kun on tässä vähän tätä soitonopetusta ja illallahan me vasta ollaan menossa. Minulla ei tietenkään ollut ravintolan numeroa tai se ei vastannut, mutta jokatapauksessa en pystynyt ilmoittamaan myöhästymisestä.

Loppujen lopuksi saavuimme ravintolaan paikalle noin klo 18:45 ja soitto soi jo klo 19:15, mikä oli aikamoinen suoritus tammikuisella kelillä ja niillä aikatauluilla. Ravintoloitsija ei sanonut myöhästymisestä juuri mitään ravintolassa, mutta ohjelmatoimistolle ilmoitti, ettei maksa kuin kolmanneksen kun noin pilasimme illan. Olin pahassa tilanteessa, koska itse olin mokannut, mutta ei ravintolassakaan mitään erityistä tapahtumaa ollut, ainoastaan aikomus saada ihmiset elävällä musiikilla hieman aikaisemmin liikkeelle. Rahan saannillakin oli tietysti kiire, joten jouduin nöyrtymään ja ottamaan sen vastaan mitä ehdottivat.

Emme ehtineet myöskään löytämään mitään faktaa asiasta, kuinka paljon oikeasti lain mukaan myöhästymisestä voi pienentää palkkiota. Keikka sinänsä oli kyllä ihan hyvä ja saimme kanta-asiakkailta kiitosta, mutta ravintoloitsija ja ohjelmatoimisto ei meihin kyllä sitten lämmennyt ja siitä suunnasta keikat jäivät siihen yhteen yritykseen. Tällä alalla kun ei oikein noita varotuksia tunneta, joko keikka on ok tai sitten sitä ei enää jatkossa ole. Vahingosta viisastuneena nykyään varmistan ja tarkistan esiintymisajat moneen kertaan.