Trubaduurin työ on melko fyysistä huhkiessa lavalla ja imitoidessa koko bändiä, mutta myös psyykkistä huomion keskipisteenä ja täyden vastuun ottajana. Urheilusuorituksena noin neljä settiä päivässä alkaa olla semmonen ehdoton maksimi. Minulla henkilökohtaisesti on sellainen äänen laatu, että se on matala ja painavasti liikuteltava, mutta myös samalla kestävä. Olen laulanut kymmeniä ja taas kymmeniä keikkoja flunssassa, mutta ääni ei ole koskaan loppunut tai lähtenyt.

Viime kesänä olin viikon trubaduurina laivalla, jossa sai soittaa viisi settiä päivässä seitsemän päivää peräkkäin. Laivalle mennessä en tiennyt, eikä minulle huomattu kertoa, että laivalla on ilmastointiremontti. Hyttini ilmastointi oli kylmimmällä mahdollisella, jota en huomannut myöskään, koska en palellut. Maanantaina mentyäni, jo keskiviikkona olin hätää kärsimässä kun niskani ja hartiani olivat kipeämmät kuin koskaan ja täysin yhtä puuta. Tein pahvi- ja paitavirityksiä ilmastoinnin eteen, ohjaten sen poispäin sängystä. En muista käänsinkö siinä vaiheessa sitä lämpimämmälle. Torstaina ilmeisesti äänihuulet olivat myös paleltuneet ja esiintyminen alkoi tuntua vaikealta ja haastavalta. Perjantaina käytännössä tein kuolemaa lavalla. Laskin sekunteja ja mietin: ”Vielä pitää jaksaa kymmenen biisiä, vielä kuusi, vielä neljä jne…” Perjantaina mietin, että minun on varmaan pakko viheltää peli poikki, en pysty enää. Kävin illalla terveydenhoitajalta kysymässä poppakonsteja ja hän kertoi samalla: ”Niin, kai tiesit, että laivalla on ilmastointiremontti, se on kuule varmaan viennyt tuon äänen, muutkin ovat käyneet valittelemassa samaa.”

Kurlasin suolavettä ja join paljon(vettä) ja kuin ihmeen kaupalla selvisin viikosta. Sunnuntaina risteilyisäntä halusi antaa minulle palautetta: ”Kävin kuule perjantaina vähän vaklailemassa sua ja kattomassa miten sä oikein pärjäät. Kattelin siinä semmosen parikymmentä minuuttia ja sä olit saanu äänees semmosen kivan persoonallisen soundin. Baarihenkilökuntakin kysyi minulta, että mitä sä oot sanonu tolle trubaduurille, kun se nyt noin hyvä…”

Sain siis kokemuksen siitä mitä se on kun ääni lähtee ihan oikeasti.

Samassa hämmentävässä palautteessa risteilyisäntä kylläkin kysyi myös, että olinko saanut ohjelmatoimistolta listaa biiseistä mitä heillä yleensä on tapana soittaa, johon vastasin että en, johon hän puolestaan sanoi, että okei, siksi sä varmaan soitan aikalailla eri ohjelmistoa kuin muut… Mietin, että jos siellä pitää tiettyjä biisejä soittaa, niin miksi he eivät käytä levysoitinta.