Joku vuosi sitten paikallinen monialayrittäjä oli saanut yhteiseltä musikanttituttavaltamme yhteystietoni etsiessään laulavaa kitaristia pippaloittensa bändiin soittamaan. Yhteydenotto tuli joulukuussa ja juhlat olivat tulossa seuraavana elokuuna. Monialayrittäjä itsekin oli jonkinverran ollut musatouhuissa mukana ja ilmoitti soittavansa myös itse juhlakokoonpanossa.
Kiitin yhteydenotosta ja luottamuksesta ja sanoin lähteväni mielelläni soittamaan ja voisin pari rallia laulaakin, jos tarve vaatii. Laulajia bändiin oli nimittäin tulossa minun ja hänen itsensä lisäksi ainakin pari muutakin sukulaistyttöä taimuutasellaista. Hintakin sovittiin, mikä oli ihan hyvä tai jopa pikkuisen parempi keskitasoon nähden. Myös hehkutus juhlan sekä bändin tulevasta tasosta oli käsittämättömän suuri.
Sitten alkoi sähköpostipommitus (huom, noin kahdeksan kuukautta ennen keikkaa, aika monta keikkaa oli mulla tulossa vielä siihen väliin..). Ensin hän alkoi kysellä minulta demoa taidonnäytteeksi. Vastasin, että ei ole, mutta enkös minä jo suositukset saanut yhteiseltä tuttavaltamme. Sitten hän alkoi kysellä ammattitaitoisen ja kovan rumpalin perään. Kerroin hänelle sähköpostissa, että kyllä voin kysellä ja ehdotinkin muutamaa mielestäni sopivaa. Koska vaatimustaso tuntui olevan hyvin korkea oli yksi ehdottamistani rumpaleista oli Pasi Rissanen, joka on tunnettu mm. La Stradasta ja Pekkaniskan Pojista. Pasi ei hänelle kelvannut, koska hänen sanojensa mukaan ”nyt tarvitaan rumpalia niin, että paukkuu”. Joten suosittelin häntä ottamaan yhteyttä itse vaikkapa Teijo ”Twist twist” Erkinharjuun tai muuhun vastaavaan, josko sieltä suunnalta löytyisi innokkuutta.. Sitten hän vaati järjestettävän lounastapaamisen (hän tarjosi kyllä lounaan..).
Ajattelin, että nyt ruvetaan katsomaan bänditreeniaikoja, biisejä ja muita yleisesti sovittavia asioita, joten varasin mukaani kalenterin, kynän ja tyhjää paperia. No tapasimme ja juttelimme, tosin ei mistään mikä liittyi tulevaan keikkaan. Olin ihmeissäni. Sitten hän halusi viedä minut autoonsa kuuntelemaan levyjä. No niinhän me sitten istuimme hänen kerrostalon kokoisessa mersussaan ja kuuntelimme kuinka hän oli joskus studiossa laulanut bravuurinsa. Ok. Sitten hän sanoi, että nyt on minun vuoro..(?). Sanoin, että ei minulla ole mitään demoa.
Tämän jälkeen hän heitti minut nopeasti kerrostalon kokoisella mersullaan kotiin. Tapaamisen jälkeen tuli vielä muutama sähköposti. Yhdessä hän esitteli nuotteja, mitkä joku hänen tuttavansa suuressa viisaudessaan oli hänelle tehnyt. Monialayrittäjä kyseli mielipidettäni nuoteista, johon oli erittäin vaikea vastata mitään muuta kuin, että noh ne on nuotit…ihan hyvältä näyttää. Sitten tuli sähköposti missä hän huomautti, että työnäytteeni eli demo puuttuu edelleen. Toivotin hänet tervetulleeksi keikoille katsomaan työnäytettä.
Yhteen lähimaaston baariin hän olikin tullut, joka jälkeen tuli sähköposti: ”esiintymisaika oli ilmoitettu alkavaksi klo 23. Lähdin pois kun 23:15kaan ei vielä tapahtunut mitään.” TämänKIN sähköpostin syyllistävä sävy oli merkillinen. (Taisimme muuten aloittaa sinä iltana 23:18 tai jotain ja jokatapauksessa ravintoloitsijan toiveiden mukaan, niin kuin nuo esiintymisajat normaalisti menevät.)
Minua alkoi pikkuhiljaa ärsyttää sähköpostien jatkuva syyllistävä ja vaativa sävy, joten vastasin viimein hänelle, että jos lupaan jotain hoitaa, sen hoidan ja yleensä pitäisi pystyä miehen sanaan luottamaan! Kaikki edellämainittu oli tapahtunut noin kuukauden sisällä, ehkä kahden. Sitten ei kuulunut mitään, kunnes maaliskuussa sain kirjeen postitse, jossa ilmoitettiin virallisesti työsuhteemme päättyneeksi. Kirjeen sisällä oli myös kolmannes keikkapalkkiosta(?), ilmeisesti alkaneen ”työsuhteen” vuoksi.
Olin helpottunut ja sanoin vaimollekin, että kyllä mä ihan mielelläni tuosta ryöpytyksestä tän kolmanneksen pidän. Monialayrittäjää en ole nähnyt, enkä hänestä kuullut mitään sen jälkeen, mutta kirjeen olen kyllä säilyttänyt, oli se niin hieno. Laitan sen ehkä seinälle joku päivä.
